Makia & Friends - Timo Lemmetti
Timo Lemmetti on valokuvaaja, taidejohtaja, perheenisä ja monipuolinen luova tekijä. Keväästä 2023 lähtien hän on myös ollut yksi ulkonäön takana olevista henkilöistä. Timon ainutlaatuiset ja lähes surrealistiset modernit tilat kiinnittivät huomiomme, ja halusimme työskennellä hänen kanssaan. Tässä Timo jakaa näkemyksiään valokuvauksensa takana. Nauttia.
Anna meille lyhyt esittely Timosta.
Olen syntynyt ja kasvanut Vantaan Martinlaaksossa. Aloitin rullalautailun lapsena 80-luvulla ja uskon, että se on vaikuttanut elämääni monella tapaa – ja vaikuttaa edelleenkin. 90-luvun alussa aloin myös lumilautailun parissa. Ne olivat ainoat harrastukseni lähiöissä kasvaessani. Joka tapauksessa, sen lisäksi olen ollut kiinnostunut kaikenlaisesta luovuudesta ja taiteesta niin kauan kuin muistan – erityisesti visuaalisista asioista ja musiikista. Kun löysin työpaikan luovasta liiketoiminnasta, muutin Helsinkiin. Olen asunut ja työskennellyt kaupungissa viimeiset 25 vuotta tähän päivään asti. Nyt muutan perheeni kanssa hieman kauemmaksi kaupungista ja vähän lähemmäs luontoa. Olen innoissani nähdessäni, kuinka se vaikuttaa kaikkeen. Huh, siinä taitaa olla 47 vuottani maan päällä yhteenvetona.
Miten päädyit työskentelemään valokuvauksen parissa?
Luulen, että tekisin maalauksia, jos olisin parempi maalari. Päädyin valokuvaamaan, koska se on mielestäni helpoin tapa ilmaista itseäni. Olen laiska teoreettisessa oppimisessa, mutta voin olla melko ahkera, kun teen omia asioitani. Olen työskennellyt visuaalisuuden parissa viimeiset 25 vuotta, mutta valokuvaus ei ole sitä, mitä en varsinaisesti teen päivätyössäni taidejohtajana. Minulla on ollut kamerat ainakin puolet elämästäni, mutta aloin todella aktiivisesti noin kuusi vuotta sitten. Luulen, että olin etsinyt tapaa tehdä jotain täysin omaa ja säännöistä vapaata, ja tämä tietyntyyppinen valokuvaus oli vastaus, jota olin etsinyt. Aluksi se oli paljon yrittämistä, epäonnistumista ja toistamista. Älypuhelinten aikakaudella eläminen auttoi varmasti paljon. Pystyin ampumaan milloin tahansa, kun luulin nähneeni jotain mielenkiintoista, joten kehitys ei kestänyt vuosia. Muistan, että lapseni vitsaisivat minua osoittaneen puhelimeni kaikkeen koko ajan. Tuona etsimisen ja oppimisen aikakaudella sain parhaat otokseni, koska olin yhtä aikaa hyvin aktiivinen ja kokeellinen. Nyt olen paljon tehokkaampi, mutta kääntöpuolena on satunnaisen kokeilun puute ja suuri määrä laukauksia.
Miten kehitit tyyliäsi?
Olen lapsesta asti kiehtonut klassisia surrealistisia maalauksia. Myöhemmin löysin jotain vastaavaa Hipgnosis-designryhmän valokuvauksesta ja Storm Thorgersonin töistä 70-luvun prog rock -albumin kansilla. Yleensä kaikki, jolla on tietty liminaalinen tunnelma, iskee minuun, varsinkin elokuvissa. Toinen puoli tulee rakkaudestani arkkitehtuuriin ja muihin rakenteellisiin muotoihin. Joten kun aloin todella naulaa laukauksia sellaisella tunteella ja muodolla, työnsin sitä. Aluksi näin mahdollisuuksia vain matkustaessani eri maissa, mutta sitten huomasin, että myös Helsingissä on paljon valokuvauksellisia rakennuksia ja paikkoja. Minun täytyi vain kehystää valokuvani niin, että ei-toivotut arkipäiväiset elementit leikattiin pois – ja sitten odotellaan sitä tietyntyyppistä taivaan valoa ja väriä, mikä on hankala osa Suomessa. Näin löysin minimalistisen/liminaalisen tyylini ja negatiivisen tilan käytön, mikä antoi minulle mahdollisuuden nähdä tuttuja paikkoja ja näkymiä eri näkökulmasta. Uskon, että melkein kymmenen vuotta Jätkäsaaressa eläminen vaikutti myös tyyliini paljon. Ei vain post-apokalyptiset urakkakohteet, vaan kauniit voimalaitokset ja vanha teollisuusarkkitehtuuri Hernesaaressa ja Salmisaaressa lähellä.
Mikä tekee hyvän laukauksen?
No, tunne tulee ensin. Ilman "sitä jotain" tällainen valokuva on vain sommitelma. Se on tietysti erittäin subjektiivista. Ja sitä minä rakastan taiteessa. On sääntöjä, mutta myös paljon asioita, joita ei voi selittää. Jos voit naulata tuon "jotain", sääntöjä ei enää sovelleta. Sama koskee kaikkia taiteita, ja tässä keksittyjen sääntöjen maailmassa se on todella jotain.
Mitä muuta? En aio sanoa mitään koostumuksesta, koska se on niin ilmeistä. Aion valita valo/pimeyden tasapainon yhdeksi tärkeimmistä asioista minulle. Joku sanoi kerran, että jos valokuvani muutetaan mustavalkoisiksi, useimmat niistä eivät toimisi ollenkaan. Se on totta, koska pidän kuvistani tavallaan melko litteinä. Luulen, että se auttaa luomaan hieman epätodellisen tai unenomaisen tunnelman, jota aina jahtaan. Teknisesti se tarkoittaa sitä, että haluan etualalla, esineellä ja taustalla olevan suunnilleen sama tiheys, jotta ne luovat tavallaan yhtenäisen pinnan. Vaikea selittää, mutta ymmärrät sen, jos katsot kuviani.
Jotain oivalluksia kaupan työkaluista?
Hyvä kamera auttaa haastavissa olosuhteissa, ja erilaiset polttovälit vaikuttavat siihen, miten näet asiat. Toisaalta paras kamera on se, jota kannat mukanasi, ja olen ottanut älypuhelimellani aivan liian monta hyvää kuvaa, jotta voisin väittää mitään muuta. Tästä huolimatta rakastan Leica Q:tani. Se on erittäin helppokäyttöinen, tukeva kuin säiliö, ja kuvanlaatu ja luonne ovat juuri sitä, mistä pidän. Tämä on siis minun asetelmani. Lisäksi muutama perussuodatin.
Onko sinulla ammattilaisvinkkejä, joita voit jakaa kanssamme?
Tämä on vaikein kysymys. Taidan sanoa sen, mitä teen aina: etsi oma juttusi ja työnnä sitä. Se voi olla jotain teknistä tai vain erilaista näkökulmaa kehystykseen tai mitä tahansa. Aina on ihmisiä, jotka sanovat sinulle, että teet sen väärin, mutta yritä olla välittämättä liikaa, jos nautit siitä.
